Malta 2017
Viimeinen viikko ja 'fifty fifty' -fiilikset. Haikea täältä toki on lähteä, mutta rauhalliseen ja erityisesti toimivaan kotimaahan on aina mukava palata. Maahan, jossa ruoankin voi lämmittää mikrossa. Maanantai 15.5 alkoi pääministerin pressitilaisuudella vihertävän kauniissa puistossa, jossa taisi henkilö jos toinenkin olla väsynyt railakkaista viikonlopuista - pääministeri kulutti ensimmäisen puolikkaan haukotteluun ja otti lopuksi kysymykset vastaan tilaisuuteen liittyen. Tämä tilaisuus oli varmasti yksi rauhallisimmista ja äänensävyistä päätellen kinasteluiltakin vältyttiin.
Seuraava keissi oli Maltan Olympiakomitean tilaisuus, jossa ilmoitettiin kahdeksasta uudesta urheilijasta niin yleisurheiluun, kuin vesilajeihinkin. Erinäiset komitean puheet taputuksien saattelemana .jpg -formaattiin ja viimeisten yhteiskuvien jälkeen ulos. Yhdeksän viikon jälkeen rupeaa sanavarastokin autioitumaan ja blogista erilaiset yksityiskohdat häviämään. Kaikki on jo kutakuinkin nähty ja kuultu. Suurehko hatunnosto heille, jotka tuottavat kuukausia, ellei vuosia putkeen mielenkiintoista blogia!
Tiistai 16.5 - ottaa osansa pitkään, mutta palkitsevaan prosessiin. Muutama viikko takaperin odotimme kahdeksan tuntia pankista poistuvaa johtajaa, joka uusittiin tällä kertaa eri pankin pihassa, eri henkilöitä odottaessa. Myöskin paikalla kulutettu aika laski noin puoleen. Mediatalomme sai tiedon, että kyseiseen pankkiin oli astellut jokin ministeri, vaikka hänellä ei ilmeisesti ollut mitään aihetta vierailla kyseisen rakennuksen tiloissa. Vaalien lähestyessä pienimmistäkin korruptioon liittyvistä asioista on hyvä uutisoida, onhan koko yhtiön tarkoituksenakin saattaa puolueen ministeri maan johtoportaaseen - jopa tehdä maasta parempi! Joka tapauksessa, pankkiin kulki sisään, että tuli ulos odotettua enemmän kiinnostavia ihmisiä jotka kaappasimme verkkomuotoon "huhu-uutisia" varten. Muutaman kahvikupin ja kiireisen lounaan jälkeen tilanne oli ohi ja oli aikamme hyvästellä pankin pihamaasto. Huomiona voin vielä nostaa, että 'kahvifillarista' ostetut kahvit olivat erittäin lähellä suomalaista kahvikulttuuria - nams.
Keskiviikko 17.5 alkoi hieman rauhattomimpien, että surullisten uutisien ympäröimänä. Aamulla töihin saavuttuani lähdimme lähiseudulle puukotus skenaarion luo, jossa henkilö oli mennyt asunnon ovesta läpi ja pullolla vahingoittanut toisen henkilön erittäin kriittiseen tilaan ja toisen hieman lievempään - kerrostaloasunnon rappukäytävä sekä piha-alue oli kyllä kuvauksen mukainen. Sinisten valojen ympäröimänä otimme pienen informaatiopaketin paikalla olleelta henkilöltä ja talletimme tapahtumapaikalta tarvittavat yksityiskohdat uutista varten. Tästä jatkoimme matkaamme kaupunginosaan, jossa itse asustan. Noin sadan metrin päässä asunnostani sokea mies oli pudonnut reilu metrin matkan alas kohtalokkain seurauksin miehen menehtyessään tapahtumapaikalle. Paikalle saapuessamme tapaturmatutkijat repivät valkoisia haalareitaan päältään ja poistuivat vähin äänin paikalta risti pakettiauton kyljessä.
Torstai 18.5 - Auto aamulla kohti maan pääkaupunkia miltein koko päiväksi, agentit puskaan ja kamerat esiin. Ei ihan, kaupungissa sijaitsee siis oikeustalo /pankki johon eräs ministeri oli astelemassa sisään. Tehtävämme oli napata henkilöstä sisään /ulostulo -kuvat ja pieni haastattelu herran astellessa ulos - muutama kuppi kahvia ja homma done! Päivä jatkui samalla aukiolla opposition pääministerin tuodessa oikeustalolle todisteita tällä hetkellä vallitsevasta hallituksen korruptiosta - nolla kuppia kahvia ja homma done!
Perjantai 19.5 - viimeinen päivä! :-( Aamulla töihin tullessa oli jokseenkin haikea fiilis, ensimmäisen nihkeän viikon jälkeen päivät ovat vain vilisseet silmien edestä ja kellossa tunnit kadonneet. Mutta, toki on myös mukava tulla takaisin kotimaahan, jossa huhujen mukaan jopa aurinkokin paistaisi.
Työpäivä alkoi Sliemasta, jossa "puoleemme" johtohenkilöitä oli tutustumassa paikallisiin yrityksiin kierrellen puodista toiseen. Ihanan pirteät vanhukset tulivat heittämään yläfemmat ilmoille ja jakoivat iloisuuttaan muiden päiviin. Kuvat haltuun ja kohti taloa pienelle post-production -tauolle, josta jatkoimme taas Vallettaan opposition pääministerin pressitilaisuuteen (josta toivottavasti tulee ensi kuun 3. päivänä koko maan pääministeri!) Tilaisuus pidettiin vanhan linnan reunalla, jossa jälleen kerran puhuttiin asioista X. Sama vanha virsi, pressi ohi ja ulos. Päivä päättynee tähän. Tai, koko työskentelyni tälle uskomattoman upealle firmalle loppuu tähän. Fazerit ja kiitokset tiskiin ja viimeisen viikonlopun viettoon!
Loppuraportti viimeisestä kahden kuukauden taipaleesta; Alku oli erittäin vaikea, joka toki on myös täysin ymmärrettävää tilanteen ollessa jokaiselle osaiselle uusi. Ensimmäisen viikon jälkeen alkoi asioihin löytyä potkua ja kameran suljin räiskyä. Kyytiin löytyi päiviä jolloin ei yksinkertaisesti ollut mitään tuottoisaa, jolloin oli hetki aikaa keskittyä omiin asioihin, ei valittamista, mutta päivät tuntuivat seitsemän kertaa pidemmiltä - ääripäässä oltiin koko päivä eri puolilla saarta. Mitä asioiden tuottamiskulttuuriin tulee onse tässä maassa aivan eri luokkaa, kuin suomessa. Lähestulkoon kaikki media mikä julkaistaan valmistetaan videon -sekä valokuvan muodossa. Ja politiikka saattaa olla ihmisille erittäin läheinen asia, en aivan varma asiasta vielä ole - kysäsen joltain ennen kuin lähden. Onhan kyseinen aihe erittäin polttava ja mielenkiintoinen aihe täällä, kiinnostuin siitä jopa itsekkin.
Mutta itse aiheeseen. Reilu kahden kuukauden työskentelyä (lomailua) voisi parhaiten kuvailla itsensä haastamisella, mikään asia ei ollut itsestäänselvyys vaan asioiden eteen joutui näyttämään, että potentiaalia erinäisiin tehtäviin voisi löytyä itsestäänkin. Joka on mielestäni erittäin hyvä asia! Kaiken kaikkiaan nämä kuukaudet ovat ollut totaalisen upeaa aikaa, joka osa-alueella! Soitelkaa jos tulee jatkokysymyksiä.
Kiitos ja kuittaus,
Aatu
























