Malta 2017
Kolmas viikko alkakoon! Myönnettäköön jo tässä vaiheessa, että aamubusseissa tunnelmat sateisista pilvistä on jo lainehtinut pois, tuntuu jopa mukavalta mennä töihin - alkukankeudesta voi siis aina nousta! Psst, viikko alkoi jopa niinkin eeppisesti, että bussini täysin tuntemattomasta syystä ajelehti tiensä päähän ajoissa, tuntui hiukan epärealistiselta. Työviikko ei tosin alkanut niin iloisissa tunnelmissa, edes Maltan pienessä saaristossa journalismia ei tuoteta pelkästään laulavista linnuista ja kaduilla kulkevista karnevaaleista. Yön aikana lähistöllä oli tapahtunut murha, jonka tapahtumapaikalle menimme taltioimaan muutamia kuvia, ei toki samaan tarkoitukseen kuin valkohaalariset paikalla olleet rikostutkijat. Tapahtuma paikka kylläkin näytti juuri siltä mitä yö oli tuonut tullessaan, hiljaisen synkkä. Loppupäivä vieri standardin tavoin mahdollisia "keikkoja" odotellessa, mutta saari taisi meidän osalta olla jo valmis seuraavaan päivään.
Tiistai 04.04 - loistava päivä! Aamu alkoi heti vauhdikkaasti paikalle saapuessani (ylhäällä mainitsemani kunnia ainoasta valokuvaajasta tapahtui juurikin tällöin), kun läheinen alakoulu avasi pihalleen leikkimielisien kuntoilualueen - kuulostaa pieneltä asialta mutta potkupalloon kyllästyneille lapsille tämä oli varmasti loistava tilaisuus. Iloisuus jopa huokui ympärillämme, paikalla oli myös pormestari säestämässä tilaisuutta eteenpäin. Videokuvat ja valokuvat talteen ja pirteänä jatkamaan päivää. Joka tosin jatkui suht sekavasti, tehtäväksemme annettiin ajaa muutaman kilometrin päähän näpsimään yleiskuvia paikasta nimeltä "Valley View Apartments" - kyseltyämme paikallisilta, postista, poliisilta, google mapsilta löysimme tyhjää. Tie, jolla asunnot sijaitsivat oli tiedossamme, joten otimme vain yleismateriaalia talteen ja poistuimme paikalta. Palauttaessani kuvia käärin muutaman sivun paikallista sanomalehteä, josta bongasin muutaman itse ottamani kuvan - rehellisesti sanottuna tuntui törkeän upealta nähdä oma tuottamaa materiaalia kaikkien katseltavissa. Eräs henkilö asui kyseisissä asunnoissa, mutta ei tuntemattomasta syystä sitä meille suostunut kertomaan, joten olimme yllättävänkin lähellä, mutta silti liian kaukana - sattuuhan sitä. Päivän päätteeksi kävimme tallentamassa sisältöä paikasta, jossa tie oli "erittäin" huonosta kunnossa. Luokkaa maamme maantiet, ei siinä. Saldona muutama kuva nettilehdessä sekä sanomalehdessä, nyt voi jo antaa alun tylsyyden anteeksi.
Keskiviikko oli päivä muiden joukossa, aamupäivän suurin osa työntekijöistä oli erään työntekijän edesmenneen isän hautajaisissa, joten vietin aikani kuuman kahvikupin ääressä - joka ei muuten yltä samalle tasolle kuin suomessa missään muodossa. Kirkko, jossa hautajaiset järjestettiin koki tasan 75 vuotta kovia, natsit pudottivat pommin kirkkoon sen ollessa täynnä paikallisia. Kaikkien onneksemme pommi oli lävistänyt katon ja pudonnut keskelle lattiaa ja aiheuttanut maksimissaan vain muutaman kirkaisun - pommi siis vain sihahti osuttuaan maahan. Päivä päättyi pääministerin pitämään pressitilaisuuteen, josta jouduin jättäytymään ulos tarkkojen sisäänpääsy vaatimusten vuoksi. Tilaisuus oli kuulemma vain ollut journalistien ja johtoportaan välistä taistelua, jolta tuntuu suurin osa pressitilaisuuksista etenevänkin. Yhteisymmärryksen löytäminen tuntuu olevan ylitsepääsemätön asia aina ja ikuisesti.


No comments:
Post a Comment