Thursday, May 11, 2017

Malta 2017
 
 
 
 
Viimeisiä viedään! Kuukaudet Maltalla alkaa edetä loppua kohti juuri politiikan helmen syntyessä eteen. Viime viikolla nykyinen korruptiokeisari, toiselta nimeltään "pääministeri" kertoi aikaistetuista vaaleista, jossa valitaan siis uusi pääministeri maalle. Tulevat vaalit järjestetään ensi kuun kolmas päivä, joten koko maan katukuva on jo muutettu. Postereita / mainoksia on kadut ja seinät täynnä ja vaaleihin liittyviä tapahtumia järjestetään tiuhaa vauhtia. Verrattaessa suomen tyyliin mainostaa vaaleja; teippaa tien varteen oma pärstä ja numero tyylikkäällä quotella "tehdään suomesta parempi", on tyyli täällä hiukan eri tyylinen. Maassa on siis kaksi johtavaa puoluetta, joilla on varaa mainostaa - johtava puolue mainostaa tulevaa parempaa maata, ja oppositio "choose Malta" -tyylisesti rehellistä tulevaisuutta. Myös muutama massiivinen katumainos on varustettuna pääministerin naamalla tekstein "You let us down!". Puheiden perusteella tämä myös on asian laita, mutta silti kyseisellä puolueella on johtoasema vaaleissa, hohhoijjaa.
 
Mass meeting @St. Julians
Tuleva kuukausi tulee siis olemaan lähestulkoon kaoottinen, kun vaaleihin valmisteluaikaa on vuoden sijasta vain yksi kokonainen kuukausi. Päivittäin suoritetaan pressitilaisuuksia eripuolella maata kertoen oman puolueen tulevaisuuden suunnitelmista ja ns. "mass meeting" tapahtumia järjestetään noin kerran viikkoon. Kyseisiä tapahtumia voisi verrata suomessa järjestettäviin suuriin festareihin, joissa kymmenet tuhannet ihmiset nauttivat yhdessäolosta - politiikan takia? Anyway, itse olen suurimman osan tilaisuuksista ollut tapaamassa pääministeriä ja tallentamassa mitä kauheimmat kasvokuvat hänestä - sehän se diili onkin. Edellisessä blogissani näyttämä tiivis kasvokuva hänestä 'vihaisena' on entänyt jo vähintään kymmenen uutisen kanteen, saman genren kuvia siis lisää. Pressitilaisuuksissa esitellään uusia vaalilupauksia ja lopussa toki väitellään kevyesti paikalle saapuneiden journalistien kanssa.
 

 
 
Maltan media ei siis pyöri Kim Kardashianin aidon takamuksen ympärillä, joten työssä suoritettavat 'keikat' ovat lähestulkoon aina pelkkään politiikkaan liittyvää, urheilu ja lähimaastossa tapahtuvat onnettomuudet ovat myös osa kalenteria. Puhutaan lopputeksti kuvilla, olen jo 17 kertaa kertonut olevani pressitilaisuudessa, enkä vieläkään osaa maltaa - joten sanotaan, että tilaisuudessa puhuttiin asiasta x, ja lopussa väiteltiin asiassa y, ja vihoviimeiseksi poistuttiin suuntaan v.
 

 

 
Ensi maanantaina alkaa viimeiset päivät, kuluneet viikot saarella on ollut aivan mahtavia! Ikävä tulee varmasti, mutta suomessa sijaitseva täydellinen kahvikuppi kyllä korvaa varmasti edes pienen siivun kaipuusta. Myös kulkeminen paikasta a, paikkaan b alle seitsemässä tunnissa tulee myös varmasti tuntumaan epäuskottavalta. 


Monday, May 1, 2017

Malta 2017
 
 
 
Huh, kiireinen viikko vierien taakse pääministerin likaisuuksien paljastumisen partaalla #muscatgate. Aikaisemmassa kirjoituksessa avasin tällä hetkellä vallitsevaa tilaa, jossa pääministerin pimeät puuhat ovat paljastuneet kansakunnalle. Palaset ovat loksahtamassa paikalleen ja tarvittavia todisteita pääministeriä vastaan on tuotu oikeuden eteen. En itse ollut kyseisinä hetkinä mukana kun asiaan liittyviä kohtauksia kuvattiin. Opposition pääministeri vei siis pitäviä todisteita oikeuteen nykyistä pääministeriä vastaan. Pankki, joka liikennöi rahaa pääministerin kerhon Panamalaisille yrityksille toi myös iloisia yksityiskohtia keissiin. Pankissa työskentelevä henkilö oli ilmeisesti kuvannut todisteita siitä, että rahaliikennettä on harjoitettu laittomasti kyseisiin yhtiöihin - joka vei myös asiaa eteenpäin. Huhuja aikaistetusta äänestyksestä on siis ilmoilla, tehdään Maltasta taas 'korruptiopuhdas' paikka!

Koordinaatit ja kuvattavat puolueet vaihtuivat hetki hetken - eikä aikaa istuskeluun ollut, onneksi! Loppu viikon aloitus suoritettiin nuorisovankilassa, johon pääministeri tuli vierailulle. Vankilan tilat oltiin entisöity, josta pääministeri ja muutama muu gaiffari tuli kertomaan kuulumisia. En siis vieläkään puhu maltaa, joten tietyt yksityiskohdat jäivät hiukan epäselviksi puheista - mutta tehtävänäni on taltioida hetket filmirullalle, ei ymmärtää puhetta. Tilaisuus sisälsi muutaman puheen ja pikavisiitin vankilan tiloissa, josta seurasi kuumeinen "pressi" ja pääministerin katoaminen hiekkapölyisin teiden ulos. Tehtäväni oli napata yleiskuvia tunnelmista sekä pressi pääministeri kuvien keskipisteenä, kun kohteena on pääministeri kuvista halutaan mahdollisimman 'hirveitä'. Hymykuvat voi siis automaattisesti poistaa, toisin kuin ns. oman puolueen ministeriä kuvatessa.

 

Alempi kuva oli siis toivottua materiaalia ja johti matkansa muistaakseni neljän eri uutisen kanteen. Toki kääntöpuolena se, että kuva on omalla nimelläni julkaistuna - nuorisovankilan pihalla hengailleet kolme poliisikoiraa ovat todennäköisesti kohta perässäni.

Väliin muutama kevyempi pressitilaisuus, jotka eivät tunnu kesken loppuvan. Ennen Maltalle saapumistani lukaisin ohimennen maassa politiikan olevan kuumeinen aihe - ja siltä todellakin tuntuu. En Suomessa ole politiikkaan ajautunut, joten en voi maita keskenään verrata, mutta täällä ei varmasti päiväsaikaan tuntia kauemmin politiikka nuku.



Kalenterissa eteenpäin, tänään pinnallisena aiheena, politiikka! Malta EU2017 juhlallisuudet ovat tällä hetkellä käynnissä, jossa eri maiden ministerit tutustuvat tulevaisuuden suunnitelmiin. Juhlatilojen ulkopuolelle pystytettiin kymmenistä tuhansista kukista koostuva asetelma koristaen tilaisuuden nimeä - yllätys! Pellon eteen oltiin pystytetty pressitilaisuus, josta napattiin muutamat kuvat talteen ja häivyttiin pressikorttini puuttuessa. Poliisit päästivät minut kyllä sisään, mutta sisäpuolella oleva henkilö ei ollut tyytyväinen, joten oli parempi lähteä - kuvat oli onneksi tallennettu jo. Tilaisuuden sijaitessa Valletassa jatkoimme vieressä sijaitsevaan pressitilaisuuteen kulman taakse. Pahoittelen jatkuvaa sanan "pressitilaisuus" käyttöä, mutta synonyymia sille ei taida löytyä. Tilaisuus purkkiin ja että päin - tällä kertaa järkyttävälle rikospaikalle. Toisessa kaupungissa oli yksittäinen pientie ajautunut erittäin huonoon kuntoon, joka haluttiin tuoda esille. Itselleni on ehkä jopa hitusen vaikea uskoa, että tämän kaltaisista asioista uutisoidaan koko maalle. Mukaamme sattui kaksi videokuvaajaa taltioimaan yksityiskohdat, joka teki hetkestä vielä koomisemman - ainakin saimme joka kohdan tallennettua.

 
 


Seuraava kohde oli vihreiden puolueen koulukuvaukset, ei ollut - yksi frame kyllä osui hauskaan kohtaan. Opposition ministeri meni vierailulle vihreiden puolueen luo, keskustelemaan mahdollisesta puolueiden yhdistymisestä. (Vihreillä on aikaisemmissa äänestyksissä ollut noin 95% vähemmän ääniä, kuin oppositiolla), puolueen ehdotuksena tuli siis se, että opposition "Partit Nazzjonalista" nimi vaihdettaisiin vihreiden liittyessä klubiin mukaan. Se taisi olla täysin typerä ja mahdoton idea opposition nimen ollessa maansa vanhin. Taloa kohden ja kuvat nopean jälkikäsittelyn alle - viikonloppukin alkaa! 

 
 
Say cheese!






Monday, April 24, 2017


Malta 2017
 
 
 
Viikko 16. Viime viikko oli ehdottomasti hiljaisimmasta päästä. Koko viikko hurahti lähes pelkkään omatoimiseen räpläilyyn, muutama keissi toki löytyi kyytiin mukaan. Media oli viime viikon salapoliisin roolissa paikallisen pääministerin liikkuessa harmaalla alueella - siitä lisää alempana. Ensimmäiset salamavalon räpsäytykset toteutettiin opposition  ministerin vieraillessa Ruotsalaisessa pelifirmassa nimeltä LeoVegas - onhan Malta mahtava tilaisuus laittaa veroton raha liikkumaan muiden peliongelmilla! Firman toimintamuoto oli tosin erittäin positiivisen oloinen, työllistettyjä löytyi 27 eri maasta, tilat olivat sijoittuneet erittäin tyylikkäästi kolmeen eri kerrokseen ja työilmapiiriki oli vähintäänkin super iloinen. Itse "tilaisuudessa" ministeri tervehti jokaista työntekijää henkilökohtaisesti ja tutustui bisneksen monimuotoisuuteen. Kuvat talteen ja veks - päivä pulkkaan perinteisellä pressitilaisuuden taistelulla.
 
Seuraava kuvauskohde oli maan 'dirty' pääministeri, joka antoi pressille muutaman nyökkäyksen ja kysymysten ohitukset hotellin pihalla. Tilaisuudet, joissa maan edustajat esiintyvät, yleensä loppuvat aina näin - oikeista vastauksista ei ole tietoakaan ja faktat löytyvät vain itselleen.
 
Tämä kuva sijoitettiin sähköiseen lukumuotoon.
 

Näitä kuvia kaivataan kaikista eniten, perusilmeillä harvoin on voimaa mediassa.
 
 
 
Maanantai 24.04. Tämän hetkinen maan 'johtoportaan' tila on siis seuraava. Lyhyesti, maassa sijaitsevaan pankkiin on rekisteröity kolme suurta firmaa, joiden olinpaikoiksi on ilmoitettu Panama (rahanpesu kyseisessä lokaatiossa taitaa olla hyvin arkipäiväistä) - yksi niistä kuuluu maan pääministerille, yksi hänen vaimolleen ja kolmas hänen ns. vasemmalle kädelle. Firmojen olemassa olosta ei ilmeisesti julkisesti omistajat puhuneet, vaan viime viikon aikaan saamisina viimeisenkin firman omistaja saatiin selvitettyä pääministerin vaimoksi. Ei toki siinä, firmansa kullakin - mutta tällä hetkellä yhtiöt saavat rahansa Azerbaijanin presidentin tyttäreltä, ja summat ovat miljoonia. Siis, uuden pääministerin myötä myös öljyn tilaus siirrettiin Azerbaijaniin Sisilian sijaan, josta se myös on huomattavasti kalliimpaa, puheiden mukaan myös Azerbaijanin presidentillä ei ole puhtaimmat lusikat pöydällään - ja korruptiota on harrastettu. Eli liikkuva raha ei todennäköisesti ole puti puhtoisimmasta päästä ja valtion "kassasta" raha sijoitetaan johtoportaan omille yhtiöille. Näin puhutaan, toki ei voi kaikkea varmaksi sanoa - pääministeri, tai kukaan muukaan ei ole asioita varmistanut vaan kiistänyt kaiken.
 
Tämän päivän hieman pidempi "työmaamme" sijoittui Vallettaan, maan pääkaupunkiin, jossa kyseinen rahaa liikuttanut pankki sijaitsi. Auto parkkeerattiin kadulle n. kello 9.45, ja startattiin n. kello 18.15. Tehtävämme oli odottaa pankin "chairmania", jolta haluttiin puhetta ulos tämänhetkiseen tilanteeseen liittyen. Tunnit ja tunnit kuluivat, muutama kahvikuppi alas ja vatsa kurnien kellossa eteenpäin. Istu alas puoleksi tunniksi, kipeytä selkäsi, nouse ylös ja pyöri ympyrää, toista kaava. Oman työvuoroni loppu tuli vastaan, mutta eteenpäin oli mentävä - kuka luovuttaisi kuuden pitkän tunnin jälkeen ja lähtisi kotiin tyhjin käsin? Kellon lähestyessä kuutta rupesi mielentilamme järkkymään ja vitsien taso laskeutui radikaalisti. Lupasin itselleni, että voin olla iloinen kun herrasmies tulee ovesta ulos ja kuvat saadaan tykitettyä - ja niin myös tapahtui. Kello 17.55 pankin 'johtaja' saatteli itsensä ulos kameroiden eteen ja antoi myös muutaman sanan tapahtumista. Toki pankin johtajana et voi puhua omista asiakkaista, mutta ihmisen eleilläkin on varmasti oma sanomansa.
 

Tätä kuvaa odotettiin siis kahdeksan tuntia, onneksi skarppi osui kohdalleen.

 
Kuvat mediatalon tietokantaan ja nokka kohti kotia - vaikka päivä oli pitkä, oli se kaiken sen arvoinen. Oli ainakin lajinsa ensimmäinen minulle!
 

Tuesday, April 18, 2017

Malta - Italia - Malta 2017
 
 
Keskiviikko 12.4 - reppu selkään ja juosten bussiin, kuten aina. Aamu töissä alkoi heti kuvauskeikalla auton suunnatessa toiseen kaupunkiin, jossa maahanmuuttajat ovat harrastaneet laitonta työskentelyä. Ihmismassa on aamuisin kertynyt liikenneympyrään odottamaan valuvia rekkoja, hypänneet kyytiin ja kerännyt taskurahat. Tänään paikalle oli ilmestynyt poliisit ja laittomat työt olivat ohi. Otimme yleiskuvia alueesta ja häippäsimme paikalta.

Aikaisemmassa blogissa kirjotin collegessa järjestettävistä opiskelijakilpailuista, mistä myös päivän toinen - hiukan pidempi 'keikka' löytyi. Paikalle oli saapumassa opposition ministeri, joka johti pressin kuhisemiseen paikalla. Simon Busuttil (em. ministeri) kiersi koulun tiloja tutustuen oppilaisiin ja antaen lopussa haastattelun pressille. Vaikka en politiikasta tai puolueiden ajatusmaailmoista juurikaan ymmärrä, niin ainakin mediataloni edustaman puolueen johtaja vaikuttaa hyvin lämminsydämiseltä toverilta.

 

Päivä laitettiin pulkkaan perinteisellä pressitilaisuudella jossa, keskusteltiin asiasta x. Päivä oli jälleen kerran erittäin tapahtuma rikas, ja työn parissa päivät vilahtavatkin silmien edestä hyvin nopeasti.

Torstai 13.4 - kulkueemme koostuu kolmesta miehenalusta, joiden kellot soivat vuoron perään voimakkaalla soundilla n. kello neljä yöllä. Reput pakattuna taksi alle ja yön hiljaisia teitä pitkin lentokentälle. Unihiekkaan sotkeutuneina söimme ylihinnoitellut kylmät "lämmitetyt" leivät, joista olisi voinut jopa masentua. Leivät nassuun ja lähtöportille - ilmaan tunti myöhässä. Onneksemme lento oli hyvin aikainen, joten aikaa Italian päässä torstaiksi oli aivan tarpeeksi, vaikkakin neljäksi päiväksi aivan liian vähän kaupunkiin, jonka metropoli -alueen on valloittanut reilu neljä miljoonaa ihmistä lukuisten kulttuurinähtävyyksien ympäröimänä.


Romy romy rome, juna keskustaan ja hotellin kartoituksen pariin. Monet ilmoitukset taskuvarkaista ilmaantuivat ympärille jo lentokentän yhteydessä sijaitsevalla juna-asemalla. Mielestäni ehkä jopa hieman ylitunkeilevasti tehden kaupungille vieraat ihmiset kulkemaan lompakot ja passit alushousuissa, turhaan. Neljän päivän kokemus kaupungissa oli erittäin turvallisen oloinen, eikä teinivarkaat parveilleet ihmismassojen seassa repimässä puhelimia ihmisten käsistä. Joka maassa varmasti sijaitsee taskuvarkaita, enkä usko tämän erottuvan muista maista sen enempää - toki voin olla hyvin väärässä, mutta meidän kokemukseen ei sisältynyt epäturvallisuuden tunnetta, varsinkaan ollessa pääsiäinen. Kaupungin metroasemat, kadut ja nähtävyydet oli varmasti turvassa raskain aseistettujen armeijan / poliisien katseiden alla.

 


Tallustimme Rooman keskustan juna-asemalta hotellille noin kahden kilometrin päähän itään rauhalliselle alueelle. Aikaa ollessa vain neljä päivää tuli lähtö hotellilta ulkomaailmaan hyvin nopeasti, nähtävää oli siis paljon. Vyölaukut ja sandaalit sukkien kera päälle ja kartat käteen. Metroasema sijaitsi hyvin lähellä hotellia, josta haimme 72 tunnin julkisenliikenteen liput, jotka takasivat sujuvan kulkemisen reissullemme. Colosseumin sijaitessa melkein vieressä, valitsimme sen ensimmäiseksi valokuvaksi. Ihmismassan määrä oli järkyttävä koko kaupungissa, joten unohdimme sisään menemisen toistaiseksi ja jatkoimme matkaamme jalkain suuntaan x. Kaupungin ollessa kulttuurin peitossa, ei suuntana juurikaan ollut väliä, joka paikassa oli jotain. Päivän saatossa tuli reilu 15 kilometriä kelloon askelia, josta oli hyvä jatkaa aikaisin pehmeän sängyn pohjalle. Eniten luksukselta koko reissussa tuntui varmasti se, että suihkusta vesi tuli nopeammin, kuin tippa kerralla jota Maltalla joudun kokemaan päivästä toiseen. Hotellissa läträsimme vettä vähintään seitsemän huoneen verran - tuntuihan se mukavalta saada pestyä shampoo nopeammin kuin vartissa päästä pois.


Aamupala alle ja ulos. Kolmas maa reissulle talteen, kohteena ehkä muita pienempänä. Vatikaanivaltio sijaitsee Rooman keskustassa, joten kulku sinne ei vaatinut edes erillisiä lentolippuja, vain turvatarkastuksen ja suuri aukio oli edessämme. Onneksemme saimme myös mahdollisuuden vierailla valtaisassa Pietarinkirkossa viimeisten ihmisten joukossa, ilmeisesti Paavin aloittaessa tapahtumansa kirkon eteläpäädyssä kulku sisään estettiin. Kaupungissa oli vielä paljon nähtävää, joten emme pystyttäneet telttaa Paavin rituaalien alkaessa, vaan poistuimme Pantheonin ja Trevi Fountainin suuntaan lähemmäksi keskustaa. Valehtelematta kaupunki on uskomaton. Toki ihmisiä myös sen mukaan - huh!



Olimme varanneet lauantaiksi paikalliseen jalkapallo-ottelun huumaan liput, jossa sijaitsi lisäksemme noin Hyvinkään asukkien verran ihmisiä - tunnelma stadionilla oli myös sen mukainen. 90 minuutin pallon potkimisen jälkeen lähdimme Trastevereen illallistamaan italialaiseen tapaan (starter, first-course, second-course, dessert). Löydettyämme sopivan ravintolan yön myöhäisillä tunneilla saimme hyvin tyypillisen vastaanoton ravintolaan, kolmen ohi kulkeneen tarjoilijan jälkeen neljäs, myös ehdottomasti eloisin saattoi meidät pöytään. Englantia ei juurikaan suostuttu puhumaan, joka ei toki haitannut - osasimmehan kaikkia sujuvaa italiaa. Palvelu ravintolassa oli erittäin surkea, mutta ruoka erittäin hyvää. Palvelun surkeus ulkomaalaisia kohtaan taitaakin olla hyvin yleistä maassa - eikä se edes ruoan makuun vaikuta, joten valittaminen siitä on täysin turhaa.

Sunnuntai, viimeinen haikea, ehkä jopa väsynyt päivä. Lennot takaisin saarivaltioon lähti vasta kymmeneltä illalla, joten aikaa Roomaan oli vielä hiukan. Ostimme liput miljardien turistien sekaan Colosseumiin ja Forum Romanumiin, jotka kieltämättä olivat upeita. Rakennelmien saadessaan alkunsa melkein kaksituhatta vuotta sitten on niiden näkeminen pystyssä uskomatonta. Väsyneinä reppujen murtamina otimme junan lentokentälle ja lensimme pilvien läpi takaisin Maltalle.


Kaiken kaikkiaan Rooma on erittäin upea kaupunki kaikkineen rakennelmineen, johon varmasti joutuu pidemmän reissun tarjoamaan myöhemmin, niin paljon nähtiin mutta paljon jäi myös näkemättä. Ihmiset maassa ovat hiukan epäkohteliaita, eikä hirveän vastaanottavaisia tunnelmia jäänyt tämän saaren jälkeen, jossa ihmiset ovat aivan toista luokkaa. Suosittelen Italiaa kaikille, jotka suostuvat syödä pitsansa ilman ananasta, joka itsellenikin tuotti tuskia.

Hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle!

 

Tuesday, April 11, 2017

Malta 2017
 
 
  
Flow jatkunee, ensimmäisenä haluan nostaa ylös paikallisten uskomattoman ystävällisyyden - tee toinen iloiseksi, niin tulet itse iloiseksi. Torstai aamu oli hyvin rauhallinen, aamukahvit ja surkeat vitsit jäivät taaksemme, kun oli aika lähteä tien päälle. Kaksi eri työtehtävää tuli allemme, joista harmikseni jouduin 'College of Arts Science and Technology':n koulutuskeskukseen vankilan sijaan, jossa toinen työtehtävä sijaitsi - en toki valita, vankila olisi ollut myös mielenkiintoinen vaihtoehto. Kampuksessa oli ns. kilpailut käynnissä, jossa eri alojen opiskelijat kilpailivat erilaisissa pisteissä. Maltan 'Minister for Education' (en valitettavasti osaa suomentaa kyseistä titteliä, olkoon nyt vaikka "Opiskelun Ministeri") tuli tilaisuuteen vierailijaksi, josta tarvittiin seuraavan päivän sanomalehteen kuvia. Ministeri kiersi eri pisteitä läpi tutustuen opiskelijoihin. Tilaisuudessa vierähti muutama tunti, lounaan kautta takaisin talolle jälkityöskentely vaiheeseen.
 
 
Tulomatkalla talolle ilmoitin kiinnostukseni viikonloppumatkasta Roomaan - olimme yrittäneet buukata matkoja täältä käsin, että rakkaan äitini avustuksella Suomesta. Jokainen lento ja yritys tyssäsi valitustekstiin, että lennot ovat jo menneet, joten vastatarjouksena saimme noin 350 euron lennot uutena vaihtoehtona - ei kiitos. Luojan kiitos myös siitä, ettemme edes saaneet mitään lentoja varattua. Kanssamme tienpäällä ollut työkaverini antoi kätensä avukseni ja ilmoitti mediatalon rakennuksessa sijaitsevan myös matkatoimiston, josta voisimme käydä kysymässä lentoja. Toimiston sijaitessa samassa rakennuksessa myös yritysten väliset suhteet olivat ilmeisesti hyvin lämpimät. Katsoimme ensin yhdessä mahdollisia vapaita lentoja, vain muutamat paikat jäljellä ja suurin osa paikoista business -luokassa maittavin hinnoin. Pääsiäisviikonlopun ollessa matkamme ajankohta vastaus oli hyvinkin todellinen. Toinen paikalla ollut rouva laittoi luurin laulamaan ja soitti ilmeisesti toimistojen väliseen salaiseen palveluun, josta lennot yllättävän näppärästi löytyikin. 150 euroa halvemmalla, kuin yksikään aikaisemmin varausyritystemme alle joutunut lento - wow! Se oli varmasti kaikkien meidän reaktio, valtava hymy valtasi kasvoni - ja niin myös toimistotätien. Lupasin tarjota heille vastapalveluksena ilmaiset sänkypaikat, jos he joskus astuvat Suomen maaperälle. Kaikki tilanteessa tapahtunut, työkaveriltani sekä toimiston työntekijöiltä oli uskomattoman ystävällisesti tehty. Joskus myös huonosti sujuneet asiat voivat johtaa tuplasti parempaan lopputulokseen, yläfemmat ilmoille ja kuvien jälkieditointi vaiheen pariin.
 

 
Tiistai alkakoon, hyvin rauhallisesti. Työpäivä oli erittäin hiljainen, joten vietin aikani lähinnä juosten edes takaisin matkatoimistolle ja takaisin. Eilen, kun liput varattiin oli erittäin tarkkaa, että lipuissa luki kirjain kirjaimeen nimemme täsmällisesti niin kuin passeissa. Onneksemme saimme sumplittua aamuun asti aikaa lippujen varaukseen niin ehdimme laittaa kuvat passeistamme toimistolle ja varmistaa ettei virheitä synny sakkojen välttämiseksi. Aamulla mennessäni kaikki oli kunnossa ja liput valmiina noudettavaksi. Liput, check! Tanssien takaisin talolle siis. Lähempää tutkien huomasin lipussa lukevan sukunimenäni "Kannkunen", ei toki huono vaihtoehto aikaisempaan nähden, mutta lentokentällä se olisi saattanut aiheuttaa mielipahaa, tanssitaan siis takaisin. Toinen toimisto johon tiedot lähetettiin, oli vahingossa kirjoittanut sukunimeni väärin - nimet siis vaihtoon ja liput iltapäivästä takaisin. Nyt voi siis "matkakuume" alkaa toisen matkan sisällä - hmm. Tällä saarella olen enemmänkin töissä kuin lomalla, joten pieneltä neljän päivän Rooma -kierroksesta voin varmaankin kirjoittaa mietteitä ja kokemuksia.
 
 
Loistavaa pääsiäistä kaikille!

Sunday, April 9, 2017


Malta 2017
 
 
 
Torstai 06.04 - kello pirisee tasan kuudelta, tosin vain soittaakseen herättävää melodiaa, ylösnousu tapahtuu vasta yhdeksän torkun jälkeen. Päivä oli ehdottomasti yksi hauskimmista ja mielenkiintoisimmista. Aamu alkoi Valletassa sijaitsevasta kirkosta, joka on myös Maltan koristelluin ja ns. "arvokkain" kirkko. Kirkossa on tällä hetkellä erilaisten esineiden entisöinti -prokkis käynnissä, jonka menimme tallentamaan sekä videon että valokuvan muodossa. Sain vierailusta myös loistavan tilaisuuden tutustua kirkon historiaan pressilätkän avulla - ei huono! Kirkosta poistuttuamme sain erittäin huolestuttavan tekstiviestin puhelimeeni. Pankkikorttini oli ilmeisesti 'tallennettu' käteisnoston yhteydessä - lähellä sijaitsi pankki, jonka tarjoamien uutisten myötä alamäki alkoi.
 
 
Pankkivirkailija tarkisti asian, ja korttini oli kopioituna suorittanut viidensadan (500) euron käteisnoston kotikulmillani. Siitä sitten alkoikin loistavan aamun jälkeen kymmenet soittelut eri puolelle Maltaa, poliisia, suomen pään pankkia. Viitsi vitsi, ei kortti edes ollut minun - paikallinen puhelinnumeroni oli vain liitettynä väärään pankkitiliin. Päivä jatkui pienellä kahvitauolla pääkaupungissa auringon lämmittäessä täydellä teholla kirkkaalta taivaalta. Seuraavaksi tarvitsimme muutamia yleiskuvia toisen kaupungin poliisiasemasta tuleviin uutisartikkeleihin - check. Päivä päättyi kahteen päällekkäin buukattuun työtehtävään, joten sain kunnian valokuvata pääministerin 'linnassa' tapahtuvan pressitilaisuuden. Kuvat kasaan ja jälkikäsittely vaiheen kimppuun takaisin talolle. Päivä päättyi muutamaa tuntia normaalia myöhempään pressitilaisuuden alettua iltapäivästä. En valita, pikemminkin loistavaa että päivä oli toiminnan täytteinen. Seuraava tehtävä oli päästä takaisin kotiin, joka ei tosin ole juosten tehty kellon ylittäessä kuuden. Eteeni kokoontui noin viisi kilometriä pitkä liikenneruuhka, jolloin jalkojen ollessa paikalla päätin lähteä kävelemään ruuhkaa karkuun. Reilu seitsemän kilometriä myöhemmin auringon laskiessa sain vihdoin bussin alleni- jes! 14 tunnin "päivän" jälkeen unikin maistui suht pehmoisalta.
 
 
Perjantai oli kaikin puolin rauhallinen päivä koko mediatalolle. Keikkoja ei juurikaan tapahtunut keskipäivän kirkkokäyntiä lukuun ottamatta - pääsiäisen lähestyessä uskonnolliset asiat ovat hyvin pinnalla, joten muutamia kuvia kirkossa sijaitsevasta "häkkyrästä" vaadittiin. Lyhyesti tämä kapistus on siis ruokapöydän kokoinen koristeltu boksi, jota kannetaan karnevaaleissa pitkin kaupunkia. Erinomaista tässä työssä minulle on myös se, että pääsen tutustumaan paikalliseen kulttuuriin eripuolilla maata päivittäin. Historiaan pääsee siis
 tutustumaan ilman maksullisia turistikierroksiakin. Viikko oli kaiken kaikkiaan toiminnan täyteinen ja monella kokemuksella rikastuttava. Jonkun sortin luottoakin on ruvennut löytymään, joka myös heijastuu työtehtävien määrässä.



Wednesday, April 5, 2017

Malta 2017
 
 
 
Kolmas viikko alkakoon! Myönnettäköön jo tässä vaiheessa, että aamubusseissa tunnelmat sateisista pilvistä on jo lainehtinut pois, tuntuu jopa mukavalta mennä töihin - alkukankeudesta voi siis aina nousta! Psst, viikko alkoi jopa niinkin eeppisesti, että bussini täysin tuntemattomasta syystä ajelehti tiensä päähän ajoissa, tuntui hiukan epärealistiselta. Työviikko ei tosin alkanut niin iloisissa tunnelmissa, edes Maltan pienessä saaristossa journalismia ei tuoteta pelkästään laulavista linnuista ja kaduilla kulkevista karnevaaleista. Yön aikana lähistöllä oli tapahtunut murha, jonka tapahtumapaikalle menimme taltioimaan muutamia kuvia, ei toki samaan tarkoitukseen kuin valkohaalariset paikalla olleet rikostutkijat. Tapahtuma paikka kylläkin näytti juuri siltä mitä yö oli tuonut tullessaan, hiljaisen synkkä. Loppupäivä vieri standardin tavoin mahdollisia "keikkoja" odotellessa, mutta saari taisi meidän osalta olla jo valmis seuraavaan päivään.
 
 


Tiistai 04.04 - loistava päivä! Aamu alkoi heti vauhdikkaasti paikalle saapuessani (ylhäällä mainitsemani kunnia ainoasta valokuvaajasta tapahtui juurikin tällöin), kun läheinen alakoulu avasi pihalleen leikkimielisien kuntoilualueen - kuulostaa pieneltä asialta mutta potkupalloon kyllästyneille lapsille tämä oli varmasti loistava tilaisuus. Iloisuus jopa huokui ympärillämme, paikalla oli myös pormestari säestämässä tilaisuutta eteenpäin. Videokuvat ja valokuvat talteen ja pirteänä jatkamaan päivää. Joka tosin jatkui suht sekavasti, tehtäväksemme annettiin ajaa muutaman kilometrin päähän näpsimään yleiskuvia paikasta nimeltä "Valley View Apartments" - kyseltyämme paikallisilta, postista, poliisilta, google mapsilta löysimme tyhjää. Tie, jolla asunnot sijaitsivat oli tiedossamme, joten otimme vain yleismateriaalia talteen ja poistuimme paikalta. Palauttaessani kuvia käärin muutaman sivun paikallista sanomalehteä, josta bongasin muutaman itse ottamani kuvan - rehellisesti sanottuna tuntui törkeän upealta nähdä oma tuottamaa materiaalia kaikkien katseltavissa. Eräs henkilö asui kyseisissä asunnoissa, mutta ei tuntemattomasta syystä sitä meille suostunut kertomaan, joten olimme yllättävänkin lähellä, mutta silti liian kaukana - sattuuhan sitä. Päivän päätteeksi kävimme tallentamassa sisältöä paikasta, jossa tie oli "erittäin" huonosta kunnossa. Luokkaa maamme maantiet, ei siinä. Saldona muutama kuva nettilehdessä sekä sanomalehdessä, nyt voi jo antaa alun tylsyyden anteeksi.
 
 
 
Keskiviikko oli päivä muiden joukossa, aamupäivän suurin osa työntekijöistä oli erään työntekijän edesmenneen isän hautajaisissa, joten vietin aikani kuuman kahvikupin ääressä - joka ei muuten yltä samalle tasolle kuin suomessa missään muodossa. Kirkko, jossa hautajaiset järjestettiin koki tasan 75 vuotta kovia, natsit pudottivat pommin kirkkoon sen ollessa täynnä paikallisia. Kaikkien onneksemme pommi oli lävistänyt katon ja pudonnut keskelle lattiaa ja aiheuttanut maksimissaan vain muutaman kirkaisun - pommi siis vain sihahti osuttuaan maahan. Päivä päättyi pääministerin pitämään pressitilaisuuteen, josta jouduin jättäytymään ulos tarkkojen sisäänpääsy vaatimusten vuoksi. Tilaisuus oli kuulemma vain ollut journalistien ja johtoportaan välistä taistelua, jolta tuntuu suurin osa pressitilaisuuksista etenevänkin. Yhteisymmärryksen löytäminen tuntuu olevan ylitsepääsemätön asia aina ja ikuisesti.